Tän päivän tarkotus oli mennä katteleen virtahepoja. Nähtiin kuitenkin matkalla jotain vähän mielenkiintoisempaa, leijonia! Niitä olis voinu katsella kauan, mutta virtahevot odotti..
Ajettiin sitte yhteen paikkaan missä oli paljon virtahepoja. Stefania ja Anette oli ihan innoissaan niistä ja ne otti paljo kuvia, mut mun mielenkiinto heräs vasta, ku kaks niistä alko tapella (tuos keskimmäises kuvas). Ja sit mun kävi sääliks sitä toista, ku se oli yksin tuola kauempana :(
Mä olin niin nälissäni, et aloin olla vähä kiukkunen eikä mua kiinnostanu sitte yhtään se touhu, ja kuuntelin vaan toisella korvalla sitä settiä, mistä tiesin jo kaiken. Ihmettelin vaan, et miks meidät tuotiin tänne nyt, ku me ollaan nähty jo kaikki eläimet ja tiedetään jo nää asiat.. Voih, ja se kesti ainaki 45 min.
Vihdoinki, ku se loppu, lähettiin brunssille campiin. En ymmärrä miten mulla oli niin nälkä, mut söin varmaan kaiken minkä vaan pystyin syödä. Stefania ja Anette vaan katto, ku mä otin kolmannen kerran lisää.
Sit sen jälkeen venailtiin vaan, et meidän opas ja kokki sais tungettua ne kamat sinne autoon, ja et lähettäis vaan ajaan, ku oli niin tylsää.
Tylsyys kuitenki loppu aika pian, ku mä huomasin sielä pusikossa jäätävän ison paviaanin! Sillä oli joku pussi käsissä ja se tutkiskeli sitä ja söi kaiken mahdollisen mikä oli syötävissä. Sit toi samainen paviaani kävi varastamassa tiskaus-paikalta yhen kattilan!! Toi oli ihan selvästi se paviaani Leijonakuninkaasta.
Matkalla käytiin kattoos jotain Oldupain kraateria, ja sielä kuultiin, et Serengeti pitäis oikeesti ääntää "Sirengeti". Ja sielä oli joku pikku museokin.
Tuola ei ollu vaikeeta löytää leirintäaluetta, ku sielä oli vain yks sellainen. Tai oikeestaan kaks, mut se toinen oli joku private camp.
Otettiin meidän kokin, Charlesin, kans kisa teltan kasaamises. Me oikeestaan voitettiin, mut Charles ei voinu olla auttamatta meitä aina välillä.
Tänä päivänä ei sitten enää tapahtunutkaan mitään. Hengailtiin vaan campissa ja oli ihanaa päästä kuumaan suihkuun.
Ja sen verran täytyy vielä sanoa, että tuola oli ihan hemmetin kylmä!! Mulla oli kolme paitaa päällekkäin, ja menin aikasin nukkuun vaan sen takia, ku halusin lämpösen makuupussin sisälle. Aamulla sit ooteltiin ihan innoissamme, et aurinko nousis, mut EI. Se EI noussut. Tai nousi varmaan jossain sen paksun pilviverhon takana, mutta se viimeinen päivä olikin sitten ihan kirjaimellisesti jää-tä-vä.
Kaikki tuli kattoon tota harvinaista näkyä (noita autoja oli suunnilleen saman verran vielä tuola toisellakin puolella). Sarvikuono keskellä kraateria. Myöhemmin kuulin, et on oikeesti harvinaista nähä sarvikuono. Miten se ny niin harvinaista voi olla, ku ei toi alue tuola niin suuri oo, eikä sarvikuonotkaan oo mitään pikku eläimiä.
Tuola nähtiin myös samaiset Suomi-leijonat uudestaan!
Oli jotenki hiljaanen päivä, ku oli niin kylmä. Siis hiljainen siinä mieles, ettei kukaa ei oikein puhunu mitään. Värjöteltiin vaan. Sit alko taas juttu luistaa, ku lähettiin pois tuolta kylmyydestä vähän alemmas, ja aurinkoki näyttäytyi.
Sit ajettiin uudelle leirintäalueelle, mut mä ja Stefania lähettiin jonku toisen oppaan kyydillä takas kohti Arushaa, ja Anette jäi vielä jatkamaan safaria pariksi päiväksi.
The End.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti